Tämä blogi sai alkunsa vitsistä. Jaoin kiireisen päiväkotiaamun tunnelmia facebookissa, kun lapsen kurahousut yllättäen roikkuivat korkealla puussa. Tuulessa lepattavat kurikset huvittivat somessa myös muita.

Jakamisen kokemuksessa oli jotain tärkeää. Nolouden sijaan tuntuikin helpottavalta, että törppöilystä kehtasi kertoa ja sille sai nauraa yhdessä. Se mikä aamulla näyttäytyi tragedialta, olikin iltapäivällä hillitön komedia. Merkittävimmältä tuntui se, että se resonoi muissakin ja kikattelin kaikkien kanssa. Hiffasin, että tätä minulta puuttuu ja sitä kaipasin lisää, mutta miten? Millä tavalla empatiaa ja yhdessä nauramista saisi lisää omaan vanhemmuuden arkeen.

Olen kokenut vanhemmuuden joskus yksinäiseksi, ehkä juuri siksi, että siihen saattaa liittyä ripaus häpeää ja painetta pitää kodin asiat yksityisinä. Mitä sitä jauhamaan  perheen asioita turuille ja toreille. Siihen kun lisätään ripaus pärjäämisen pakkoa ja häivähdys hammasta purren sinnittelyä, niin äkkiä katoaa suhteellisuuden taju ihan järkevältäkin ihmiseltä. Jotkut aiheet ovat myös aika latautuneita, väärällä sanavalinnalla voi laukaista isojakin räjähdyksiä – täysin tahattomasti. Ei omista ajatuksista tai valinnoistaan puhumisella ole tarkoitus loukata ketään.

Pitkään arvoin myös onko blogi oikea vastaus yhteyden kaipuuseen. Mamma-blogeilla genrenä on todella karu kaiku. Ja rehellisesti sanottuna se on tähän asti estänyt minua kirjoittamasta. Taas joku äiti tilittää netissä. Hohhoijaa, äitibloggarit tuomitaan vähintäänkin hysteerisinä hösöttäjinä. Huonona kanssasisarena olin valmis tuomitsemaan itseni ja muut äidit suorilta ja kieltää blogini ennen sen ensimmäistä julkaisua. Ennen pitkää kuitenkin tajusin, että kaipaan jonkun paikan jakaa ja kelata vanhemmuutta.

Kasvotusten jakaminen olisi tietenkin parasta, mutta tässä elämäntilanteessa tuntuu, että on turhan hankalaa saada kasaan porukkaa ja luoda yhteistä tilaa, jossa jutella. Joten kuumottavan vastaanoton uhallakin siis huutelen Internetiin, olisiko mahdollisesti joku muukin keskustelua vailla?

Tämä blogi on siis ujo avaus jakaa yksityisinä pidettyjä keloja vanhemmuudesta ja toisaalta paikka ylipäätään pohtia omaa vanhemmuutta.